Luottamus ja sen puute (Osku Suojanen)

Mikä tahansa tilanne kotona ja lapsuudessa on ollut, siitä haetaan esimerkit millaiselta vastaavan tilanteen kuuluu näyttää. Lapsilla, joiden vanhemmat ovat alkoholisteja, on moninkertainen riski sairastua alkoholismiin itsekin myöhemmällä iällä. Lapset, joiden vanhempia on lyöty suhteessa, hakeutuvat ja päätyvät muita herkemmin itsekin vastaavanlaiseen tilanteeseen. Entä kun esimerkki ei ole näin yksinkertainen?

Luottamus on aikuisiällä kaikkien suhteiden perusta. Oli kyse ystävyydestä tai romanssista, luottamus on se, mille kaikki muu rakennetaan. Lapselle, joka on joutunut huostaanotetuksi, esimerkiksi vanhempien alkoholinkäytön takia, ei usein ole ollut esimerkkiä siitä, miten toisiin ihmisiin luotetaan vanhempien toimesta, eikä myöskään näihin ihmisiin, joiden pitäisi näyttää esimerkkiä ole voinut luottaa. Tällöin esimerkki toimivasta suhteesta jää saamatta, mikä auttamatta aiheuttaa ongelmia myöhemmin elämässä. Asiaa voi korjata huostaanoton jälkeen, mutta jos huostaanotonkaan jälkeen tilanne ei parane, lapselle jää vääjäämättä ongelmia mitkä näkyvät aikuisiällä.

Kun ihmiset kuulevat, että olet huostaanotettu, yleisin kysymys on ”Mitä sää teit?”. On huolestuttavaa, että yhteiskunta on niin herkästi laittamassa asiaa lapsen syyksi. Koska lapset käyttäytyy huonosti, eihän aikuiset. Tämä asenne näkyy myös siinä, miten lapsia kohdellaan kasvatuskodeissa, joissa on vain lapsia, jotka on huostaanotettu vanhempien ongelmien takia. Lapsia, jotka eivät siis ole itse tehneet mitään väärää, joutuneet vain huonoon tilanteeseen. Jos tällaiseenkaan lapseen ei luoteta ja näytetä, että henkilökuntaan voi luottaa, ei pääse näkemään niitä oikeita esimerkkejä sielläkään, jotka ovat jo kotona jääneet puuttumaan. Jos lapselle annetaan esimerkiksi lupa tulla poikkeuksellisesti myöhempään kotiin, ja häntä rangaistaan kuitenkin siitä, että hän tuli sovitusti myöhemmin kotiin, miten voisi rakentua sellainen luottamuksen ilmapiiri, josta voisi oppia, että ihmiset ovat luottamuksen arvoisia ja antamalla luottamusta sitä saa myöskin itse? Kasvaessa tälläisessä ilmapiirissä, nämä hyvät esimerkit ja käyttäytymismallit jäävät oppimatta ja sen sijasta opitaan käyttäytymismalli, jossa epäluottamus ja valvonta vallitsee. Tälläinen ihminen sitten kokee tämän käytöksen normaaliksi ja hakeutuu tälläiseen suhteeseen ja potentiaalisesti myrkyttää hyvänkin suhteen luottamuksen puutteella aikuisiällä.

Voisiko lapsille, jotka on huostaanotettu standardisoida asioita, joita he saisivat tehdä? Per ikävuosi lapsi saisi tiettyjä oikeuksia ja vastuita, joita kasvatetaan loogisesti, jolloin lapsi pystyy näkemään, että luottamuksesta palkitaan ja luottamus on hyvä asia? Esimerkiksi 15-vuotias saa käyttöönsä puhelimen ja saa tulla normaali kotiintuloajasta ilmoituksella tuntia myöhemmin. Jos tämä sujuu, voi viettää tietyn määrän öitä muualla ennakkoon sopimalla, ja jos ilmoitus jää ilman hyvää syytä tekemättä, oikeuksia rajoitetaan. Standardisoimalla näitä käytäntöjä eri kasvatuskotien välillä saataisiin helpommin valvottavaksi se, mitä oikeuksia lapsilla on ja pystyttäisiin rakentamaan luottamuksen ilmapiiriä lapsille. Ilman oikeuksia ei voi olla vastuuta ja jos ei opi ottamaan vastuuta ja saa sen pitämisestä jotain palkintoa, ei sitä voi osata myöhemmälläkään iällä. En osaa arvata mitä oikeuksia ja missä iässä lapsille kuuluisi antaa tai mitä vastuita, jätän sen itseäni päteville ihmisille, mutta tälläinen käytäntö takaisi kaikille lapsille samat oikeudet, samat lähtökohdat ja varmistaisi että kaikille annetaan mahdollisuus oppia luottamusta.