Finlandia -talon edessä (Minna Kallio)

ovi.jpg

Viisi vuotta sitten seisoin Finlandia -talon edessä ja mietin miksi olen siellä. Pitäisikö sittenkin vain kääntyä kannoillaan ja lähteä takaisin kotiin? Pelko ja ahdistus painoivat rintaa ja taisi vähän itkettääkin. Jälkihuollon sosiaalityöntekijäni oli pyytänyt minua mukaansa Valtakunnallisille lastensuojelupäiville, joissa oli nuorille tarkoitettu oma alaohjelmansa. Palveluiden kehittämistä ja vertaistukea. Omassa mielessäni näin kuinka leikittitäisiin piirileikkejä ja mietittäisiin miltä tuntuu olla asiakas. Olihan tällaisia kokemuksia syntynyt lukemattomia kertoja vuosien varrella. Kuitenkin kutsussa mainittiin tilaisuuteen tulevan myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Tämä voitti minut puolelleen. Eipä kauhean moni parikymppinen varmaan pääse presidenttiä tapaamaan, mietin mielessäni. Ajatus sai minut astumaan sisälle ja ilmoittautumaan paikalla olevaksi. Itse päivästä minulla on erittäin hatarat muistikuvat, mutta muistan tunnemaailman ja sen, kuinka koin löytäneeni paikkani tässä maailmassa. Muistan, kuinka presidentti Niinistö lausui meidän nuorten olevan voima, joka muuttaa lastensuojeluasiakkaiden kohtaamat leimat. Ja edelleen muistan, kuinka ylpeä olin itsestäni, kun sain uskalluksen sanoa ääneen, että se että me nuoret teemme parhaamme ei aina riitä, vaan tarvitsemme siihen myös tukea ylemmiltä tahoilta, eikä vähiten presidentiltä itseltään. Minä, joka olin vähän väliä opettajien puhuttelussa koulussa, kun kieltäydyin pitämästä esitelmiä luokan edessä ja ahdistuin muutamien ihmisten läsnäolosta, uskalsin sanoa presidentille vastaan! Tuo hetki, muiden muassa, oli itselleni erittäin voimaannuttava, ja hakeuduinkin saman tien tauolla etsimään tietoa, kuinka voisin jatkaa tällaista toimintaa.

No, ehkä historia puhuu puolestaan, koska tässä sitä ollaan. Viisi vuotta myöhemmin, palkattuna työntekijänä järjestössä, jota olen ollut perustamassa. Lukemattomia koulutuksia, kokouksia, tapaamisia, kohtaamisia sekä pienempiä ja suurempia esiintymisiä myöhemmin. Entinen syrjäytymisvaarassa ollut nuori, nyt veroja maksava kansalainen yhteiskunnassa, jossa olemisen ja vaikuttamisen koen myös minua koskevaksi asiaksi. En voi sanoin kuvailla, kuinka mahtavaa on ollut vuosien varrella nähdä myös muissa nuorissa sen liekin syttyminen, kun he pääsevät aidosti osallisiksi ja vaikuttamaan! Enkä malta odottaa, että näen sen uudestaan ja uudestaan toiminnan jatkuessa ja tietoisuuden lisääntyessä. Omana vaatimattomana tavoitteenani onkin saada kaikille Suomen sosiaalihuollon ja lastensuojelun asiakkaille tietoa, kuinka vaikuttaa ja kehittää palveluita ja ympäristö sen toteuttamiseen.

Olen käyttänyt esiintymisissäni paljon vertausta kilpikonnasta ja linnusta. Vaikka he olisivat kuinka läheisiä ja jakaisivat kaiken, vaikka lintu kuinka yrittäisi, ei se pysty ikinä ymmärtämään kilpikonnan elämää niin syvällisesti kuin toinen kilpikonna. Minä olen löytänyt kilpikonnaystäväni, annetaanhan kaikille muillekin se mahdollisuus!

Minna Kallio, projektikoordinaattori/kokemusasiantuntija

 (Teksti on julkaistu aikaisemmin Osallisuuden ajan uutiskirjeessämme 3/2017.)