Kenen joukoissa seisot? (Vilma Vähämaa)

Olen pohtinut paljon oman roolini muutosta lastensuojelun kehittäjänä viimeisten vuosien aikana. Kun alun perin lähdin mukaan kehittäjäryhmään kokemusasiantuntijaksi, halusin saada lastensuojelun asiakkaiden ääntä kuuluviin, mutta erityisesti halusin itse päästä kertomaan asiakaskokemuksista ihmisille, joiden ajattelin voivan parantaa tulevien asiakkaiden kokemusta lastensuojelusta ja sosiaalipalveluista. Olin asiakasääni. Kehittämistyöstä kiinnostuneet työntekijät pörräsivät ympärillä ja oma fokukseni oli luoda väylä aikuisiin päättävissä asemissa. Minulle ei silloin ollut ajankohtaista löytää muita nuoria palveluja kehittämään.

Nyt kun omasta asiakkaana olostani on kulunut jo muutama vuosi, väylän luominen nuoriin on ajankohtaistunut. Haluan ehdottomasti vieläkin edustaa asiakasääntä erilaisissa seminaareissa ja ohjausryhmissä, mutta nykyään eri tavalla. Nykyään tärkeämmäksi on noussut mahdollistaa sama muille, etenkin nuoremmille lastensuojelun asiakkaille. Olenkin todennut, että reitillä asiakkaasta asiantuntijaksi on monta vaihetta.

Palvelujen kehittämistoimintaan lähtiessäni olin osa nuorten ryhmää. Jako oli selkeä; ryhmässä olivat me nuoret ja meidän lisäksi aikuiset ammattilaiset. Ammattilaiset suhtautuivat meihin kuin nuoriin ja me ammattilaisiin kuin aikuisiin. Pikkuhiljaa, kun meille nuorille alkoi tulla lisää ikää ja kokemusta, jako alkoi häilyä. Olin ollut nuoren asemassa, asemassa, jossa saatoin vaatia enemmän ilman vastuuta muista. Saatoin kritisoida ammattilaisten toimia helposti. Kun olin ensimmäisen kerran mukana järjestämässä palvelujen kehittämistapahtumaa muille asiakasnuorille, kokemukseni prosessista olikin lähempänä ammattilaisten kokemusta kuin muiden asiakasnuorten. Yhtäkkiä en ollutkaan enää pelkästään vaatijan asemassa, vaan olin osa tahoa, jolta vaadittiin, osa järjestäjätahoa, jossa sekoittauduin nuorten mielissä ammattiilaisiin. En ollut vuosia aiemmin kehitystoimia kritisoidessani tajunnut miten vähän köyttä jätin itselleni toimia. Oli vaikeaa arvioida uudestaan monet mielipiteet lastensuojelusta ja toimijoista, jotka olivat toimineet ympärilläni nyt, kun näin selkeämmin kuin koskaan ne rajat, joiden sisällä ammattilaiset toimivat. Nyt olin yksi nuorten ympärillä pörrääjistä. Näkökulmani oli laajentunut enkä edustanut enää vain asiakasääntä.

En kuitenkaan voinut sanoa edustavani korkeakoulutettuja ammattilaisiakaan missään määrin. Emme me olleet vertaisia siinä määrin kuin he olivat muiden ammattilaisten kanssa. Ja toki myös nuori ikäni vaikutti silloin. Muistan elävästi, kuinka kiusaantuneita ammattilaiset seurassani olivat valtakunnallisten lastensuojelupäivien iltajuhlissa ensimmäistä kertaa vuosia sitten. Kaikki joivat viiniä, ja työntekijät eivät ilmeisesti osanneet päättää oliko sopivaa heittäytyä vapaalle entisten asiakkaiden läsnä ollessa vai ei. Ja eipä siinä, kiusaantunut olin minäkin ja mietin samaa. Myöhemmin kuulinkin joidenkin työntekijöiden valittaneen entisten asiakkaiden läsnäolosta juhlissa. Jotkut olivat kokeneet epäoikeudenmukaiseksi, että raskasta työtä tekevien ihmisten ei anneta ikinä päästä työtään pakoon, jos entiset asiakkaat tuodaan iltajuhliin. Toisaalta ymmärsin heidän harminsa. En kuitenkaan oikein tiennyt mihin ryhmään kuulin. Kehittämistoimintaan lähtiessäni itselleni oli iso oivallus tajuta aidosti, että ammattilaiset ja asiakkaat ajavat samaa asiaa, että ollaan samalla puolella. Mitä kauemmin toimin kokemusasiantuntijana, sitä enemmän tuntui, ettei minulla ole puolta. En samaistunut enää täysin asiakkaisiin, mutten myöskään ammattilaisiin.

Pikkuhiljaa aloin kuitenkin oppia. Tajusin, että muutos asiakkaasta asiantuntijaksi on sen verran uusi ilmiö Suomessa, ettei mitään toimintatapoja vielä ole epävirallisiin tilanteisiin. Se on myös innostavaa. Voin olla itse toimintatapoja määrittämässä ja mennä myös tänä vuonna ls-päivien iltajuhlaan luomaan kiusaantuneisuutta. Totuttautumalla tilanteisiin, jotka ovat nyt uusia, hämmennystä voi vähentää. Ja sitä paitsi, viime vuoden iltajuhlissa tulikin jo integroitua porukkaan siinä määrin, että tanssilattialla oli sossut ja asiakkaat sekaisin ja kaikilla tuntui olevan hyvä meno. Puolin ja toisin kiusaantuneisuus on vähentynyt ja se, että kaikki ovat vain ihmisiä, on korostunut.

En ole enää ensisijaisesti asiakas ammattilaisten silmissä eivätkä ammattilaiset ammattilaisia minun silmissäni.  Olenkin todennut, että olemalla ei kenenkään puolella, voin olla kaikkien puolella. Kokemusasiantuntijuuden hienous onkin juuri siinä. Parhaimmillaan se avaa oven ammattilaisten ja asiakkaiden yhteisölle. Olla sillanrakentajana näiden tahojen välille, joista molemmat kokemusasiantuntija voi kokea jollain lailla omakseen. Viime viikolla pidetyssä nuorten päivässä ilahduinkin yhden nuoren pyytäessä minua ulos seurakseen tupakalle. Hän kai koki minut myös nuoreksi. Samalla viikolla minua myös ilahdutti suuresti, kun eräs ammattilainen kritisoi jotakin lastensuojelun epäkohtaa ja kiroili seurassani sitä jälkikäteen pahoittelematta. Koki kai minut aikuiseksi.

Vilma Vähämaa, Osallisuuden Aika ry:n hallituksen puheenjohtaja/kokemusasiantuntija