Sinulle kanssamatkustaja

Istumme samassa junassa. Matkaa on vielä useampi tunti jäljellä. Työpäivän päättymisen huomaa ilmapiiristä junan sisällä. Ihmiset rentoutuvat ja juttelevat keskenään. Mekin vaihdamme ajatuksiamme menneestä tapahtumasta ja kokemuksista lastensuojelusta yleisellä tasolla. Puhumme laitoksista, vankiloista, sosiaalityöntekijöistä ja toivomme ääneen positiivisia muutoksia. Kanssamatkustajat varmaankin kuulevat minut. Mutta en välitä, vaan haluan poistaa ennakkoluuloja minua ja matkakumppaneitani kohtaan.

Tekin varmasti kuulette. Tekin varmasti kuulette kokemukset ja lähtökohtamme. Silti, virka-ajan päätyttyä ei ammattimaisuudella tunnu olevan väliä. Kerrot ystävillesi, miten kauheaa työsi on ja miten oikeastaan vihaat työskennellä lasten kanssa. Olet väsynyt, palkka on paska ja ei teillä mitään etuja ole.

Katson sinua ja tuttaviasi ihmeissäni. En pysty kääntämään katsettani pois.

”Vanginvartijanakin olisi varmaan parempaa.”

”Olisi vaan pitänyt opiskella lentäjäksi.”

Katsomme kaikki teitä. Yksi tuttavistasi kohtaa katseeni, en katso pois vaan tuijotan. Silmäni viestivät: ”Oletteko tosissanne?!”. Hän katsoo häpeä silmissään pois, eikä jatka enää niin innokkaana keskustelua.

Keskustelunne jatkuu samasta aiheesta ja me katselemme toisiamme ihmeissämme ja totean ääneen: ”Mitä täällä tapahtuu?”. Yritän olla kuulematta, yritän olla sanomatta. Mitä minä edes voisin sanoa? Älä sano ääneen, mitä ajattelet? Älä tunne tuollaisia tunteita? Vai sanoisinko, mitä oikeasti ajattelen? Jos on noin kammottavaa, niin tee palvelus itsellesi ja niille lapsille ja nuorille keiden kanssa työskentelet ja lopeta alan hommat! Anna mahdollisuus niille, jotka oikeasti välittävät ja joiden omiin arvoihin kuuluu muiden ihmisten kunnioitus.

Näin entisenä asiakkaana en kuule tuota ensimmäistä kertaa. Olen kuullut parjaamista työstä ja asiakkaista ennenkin. Mutta joka kerta se tuntuu yhtä pahalta, sijoitettuna tai sen jälkeen. Olenko ollut vain vaivaksi? Ovatko työntekijäni lähteneet kotiin aina tuntien kuten matkustaja junassa? Onko vika minussa, työkulttuurissa vai koko yhteiskunnassa?

Niin, en tiedä.

Poistun junasta ja eräs vanhempi rouva katsoo minua järkyttyneen näköisenä silmiin. Katsooko hän minua niin, koska pelkää minua taustani ja kuulemansa takia? Olenko se vaiva, josta hän on kuullut useamman tunnin valitusta? Vai olisiko hän järkyttynyt samasta syystä kuin minä? Tuskin.

Mutta sinulle kanssamatkustaja haluan kertoa: jos olosi on tuo, mieti edes, missä sen kerrot. Kuka vaan voi olla se, jota sanasi koskettavat. Kuka vaan voi pahoittaa mielensä tuollaisista kommenteista. Kuka vaan voi kuulla.

Aino Taipalus, Osallisuuden ajan projektikoordinaattori ja kokemusasiantuntija