Osallisuuden aika ry:n nuorten kokemusasiantuntijoiden kannanotto lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärän säätämisestä lailla

“Kerran kysyin: ootko sä mun sossu? Hän vastasi: en mä tiedä. Muistin, että hänen nimensä luki mun papereissa, mut sillä oli jo kiire jonkun toisen neuvotteluun.”

“Seitsemän vuoden aikana mulla on ollut ehkä 10 eri sosiaalityöntekijää. En tiedä, oonko tavannut heidät kaikki, en muista heidän nimiään.”

“Kahdeksan vuoden aikana mulla on ollut seitsemän eri sosiaalityöntekijää. Oletan, että oon tavannut heidät kaikki.”

“Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa, että sossu tietäisi musta muuta kuin nimen ja sotun.”

Lastensuojelun asiakkaina sosiaalityöntekijän asiakasmäärä näkyy suoraan meidän elämässämme. Perheidemme asioihin puututaan ihmisten toimesta, joilla ei ole siihen riittäviä resursseja eikä riittävästi aikaa.

Vuonna 2017 sosiaalityöntekijät ja sosiaalityön opiskelijat keräsivät 1000 nimeä adressiin, jolla he halusivat ilmaista huolensa päättäjille siitä, kuinka lastensuojelun riittämättömät resurssit näkyvät valtavina asiakasmäärinä yhtä sosiaalityöntekijää kohtaan. Vasemmistoliiton kansanedustaja Li Andersson on tehnyt tämän huolen pohjalta lakialoitteen asiakasmäärien rajaamisesta 30 lapseen sosiaalityöntekijää kohden marraskuussa 2017. Helsingin kaupunginhallitus esitti valtuustolle samaa rajausta ja se hyväksyttiin toukokuussa 2018.

Asiakasmäärien rajaaminen ei ratkaise kaikkia lastensuojelun haasteita, mutta meillä on kokemusta siitä, mitä seurauksia sillä on, kun työntekijällä ei ole riittävästi aikaa selvittää perheen tilannetta kokonaisvaltaisesti. Meillä on kokemusta siitä, kuinka tärkeää on saada oikeanlaista tukea koko perheelle ja riittävän nopeasti. Kannatamme asiakasmäärän rajaamista lailla, sillä se mahdollistaisi sosiaalityöntekijöille enemmän kohtaamisia lasten ja nuorten kanssa.

Se, että sosiaalityöntekijällä on riittävästi aikaa jokaiselle lapselle ja nuorelle, mahdollistaa luottamuksellisen suhteen rakentamisen. Nuorelle pitää syntyä kokemus siitä, että sosiaalityöntekijä on aina nuoren puolella, vaikka joutuu tekemään päätöksiä, jotka eivät aina vastaa nuoren toiveita. Ajaakseen nuoren asioita, työntekijän täytyy tavata nuorta myös ennen neuvotteluja. Tapaamiset mahdollistaisivat kokemuksen kuulluksi tulemisesta.

“Mun sijoitus kodin ulkopuolelle maksoi yhteiskunnalle 300 000 €. Minä eikä mun perhe saanut sitä apua ja tukea mitä tarvittiin, koska oireileva nuori siirrettiin vaan kotoa pois, säilöön. Sillä 300 000 € olisi saanut maksettua mun ja monen muunkin terapian vuosiksi ja rahaa ois jäänyt auttaa kotona asuvia sisaruksia ja vanhempia. Kun täytin 18-vuotta, perheen tilanne oli yhä sama, ellei pahempi. Mun kohdalla ois riittäny et sossuilla ois ollut aikaa selvittää, mistä mun oireilu johtuu ja tarjota mulle oikeanlaista apua, sen sijaan et ne oireet yritettiin hoitaa pois näkyvistä. Ei mun terapian tarve hävinnyt mihinkään siellä laitoksessa.”

“Viisi minuuttia ennen tapaamisen päättymistä sossu kysyi, että oisko sulla ollut jotain asioita, mistä oisit halunnu jutella. Olis ollut, mut ei siihen viisi minuuttia riittänyt.”

Kun yhdellä sosiaalityöntekijällä on asiakkaana 50 lasta, hänen aikansa on riitettävä tapaamaan myös muuta perhettä ja lähipiiriä. 50 lasta tarkoittaa myös 50 isää, 50 äitiä, 50 sisarusta, monta isovanhempaa, tätiä, enoa ja muita sukulaisia, lapselle läheisiä kavereita ja tuttavia. Sosiaalityöntekijällä on myös hallittavana 50 lapsen viranomaisverkostot, koulut, päiväkodit, neuvolat ja muut terveydenhuollon kontaktit.

Sosiaalityöntekijän tehtävänä on varmistaa nuorelta ennen palaveria, keitä hänelle tärkeitä henkilöitä tai tahoja neuvotteluun pitäisi kutsua mukaan. Oli se sitten ulkopuolinen tukihenkilö, ystävän äiti tai luokanvalvoja, hän voisi tuoda erilaista näkemystä siihen, millä tavalla nuori nähdään. Me emme ole useinkaan tunnistaneet itseämme kuvauksesta, jota viranomaistahot kertovat.

Meille nuorille pitää olla myös selvää, ketkä viranomaistahot ovat läsnä neuvotteluissa, mistä heidän näkemyksensä ovat syntyneet ja mihin kaikkeen ne nuoren elämässä vaikuttavat. Myös se on merkityksellistä, että työntekijä luo tarvittavia verkostoja, jos ne puuttuvat nuoren elämästä.

“Tarvitsen tiedon siitä, keitä neuvotteluihin tulee ja miksi ne kaikki viranomaiset on siellä. Mitä siellä puhutaan, mitä musta on kirjotettu ja mistä päätetään.”

“Kaikilla muilla oli vaan papereita, mistä ne luki jotain perusteluja, mut mulla ei ollu valmiina mitään. Mulle vaan sanottiin et sinne pitää tulla ja mä sit vaan istuin siellä.”

“Neuvottelut eivät ole tuntuneet siltä, että ne olisivat mua varten, tuntuu kuin olisi syytettynä oikeudessa ilman asianajajaa ja mahdollisuutta puolustautua.”

“Mun neuvottelut alkoi aina ensin ilman mua. Odotin oven ulkopuolella et mut kutsutaan sisään. Ilman, että tiesin, mitä aikuiset on puhunu sitä ennen, näin vaan hermostuneet vanhemmat pöydän ääressä.  Miten mä siinä voin sanoa kaikille, et kotona ahdisti olla ja siellä oli turvatonta, koska en halunnu et niitä kotilomia kielletään multa kokonaan. Niistä ois pitäny voida puhua  etukäteen, koska siellä mä sanon vaan et joo, hyvin ne meni.”

Sosiaalityöntekijällä pitää olla aikaa jokaisen meidän lapsen ja nuoren kohdalla tavata henkilökohtaisesti ja käydä tilanteesta tehtyjä virallisia kirjauksia läpi. Aikaa varmistaa, onko työntekijä ymmärtänyt oikein, mitä nuori on kertonut. Aikaa tarjota nuorelle mahdollisuus korjata asiavirheitä ja lisätä teksteihin hänen oma mielipiteensä. Työntekijällä pitää olla aikaa perustella päätökset, joita hän tekee ennen isoa neuvottelua. Meillä nuorilla pitää olla mahdollisuus käsitellä tapaamisilla esiin tulleita asioita työntekijän kanssa ja meidän tunteille ja pettymyksille pitää antaa aikaa. Sosiaalityötä ei voi olla ilman ihmissuhdetta ja ihmissuhdetta ei voi olla ilman molemminpuolista tutustumista toiseen.

Me emme halua vaivata työhönsä uupuneita auttajia. Me emme halua osaltamme viedä murheillamme aikaa joltakulta muulta, joka ehkä tarvitsee sitä vielä enemmän. Emme halua, että kenenkään nuoren tarvitsee tavata uutta sosiaalityöntekijäänsä ensimmäistä kertaa vasta neuvottelussa. Emmekä halua, että yhdenkään sosiaalityöntekijän täytyy tehdä päätöksiä pelkkien kirjauksien tai muiden viranomaisten lausuntojen perusteella, tapaamatta nuorta ensin itse.

Vuosi sitten Suomen valtio joutui pyytämään virallisesti lastensuojelun asiakkailta anteeksi heidän kokemuksiaan lastensuojelussa. Vetoammekin nyt päättäjiä kantamaan vastuunsa ja rajaamaan sosiaalityöntekijöiden asiakasmäärää, jotta voitaisiin varmistaa, ettei vastaavaa enää koskaan tapahdu. Meillä on yhteinen velvollisuus pitää huolta siitä, että jokainen lastensuojelun tukea tarvitseva lapsi Suomessa saa vastuuhenkilökseen ihmisen, jolla on hänelle aikaa.

Osallisuuden aika ry:n nuoret Helsingissä 14.6.2018