lastensuojelunasiakas

Finlandia -talon edessä (Minna Kallio)

Viisi vuotta sitten Osallisuuden ajan projektikoordinaattori Minna päätti jälkihuollon työntekijänsä ehdottamana lähteä tutustumaan kokemusasiantuntijatoimintaan Finlandia-talolla järjestetyissä Valtakunnallisissa lastensuojelupäivissä. Mitä ajatuksia käynti herätti ja mihin kaikkeen se vaikutti?  

Miksi kokemusasiantuntijaksi? (Riiko Mielonen)

Miksi lastensuojelun nykyinen tai entinen asiakas haluaisi kokemusasiantuntijaksi? Syitä taitaa olla yhtä monta kuin kokemusasiantuntijoitakin. Osa on kokenut vääryyttä, jonka haluaa korjattavan. Joku haluaa mahdollisuuden jakaa kokemuksiaan muiden kanssa (vertaistukea). Toiset haluavat jakaa käytäntöjään, joiden avulla on pärjännyt elämässään. Osa on vaan kiinnostunut lastensuojelusta ja haluaa tietää siitä enemmän.

Kenen joukoissa seisot? (Vilma Vähämaa)

Olen pohtinut paljon oman roolini muutosta lastensuojelun kehittäjänä viimeisten vuosien aikana. Kun alun perin lähdin mukaan kehittäjäryhmään kokemusasiantuntijaksi, halusin saada lastensuojelun asiakkaiden ääntä kuuluviin...